Hejsan murut!
Arvatkaapas mitä! Meidän suklaanrakastajien märkiin uniin ja villeimpiin fantasioihin on nyt vastattu! Minuun otti tässä jokin aika yhteyttä sellainen yritys kuin CreaChoco ja ehdotti yhteistyötä. Ja minähän suostuin. Kyseessä on siis suomalainen verkkokauppa, jossa voit suunnitella juurikin sellaisen suklaalevyin kuin itse haluat! Suklaalevyt ovat 80gramman kokoisia ja valmistajana toimii Kultasuklaa Iittalassa. Verkkokaupassa valitaan ensin siis joko valko-, maito- tai tummasuklaa pohjaksi. Sitten voi oman maun mukaan valita 1-3 lisämaustetta. Valikoimiin kuuluu tällä hetkellä mm. mansikka. mustikka, kirsikka, pippuri, popcorn, toffee, valkosipulirouhe, wasabi-pähkinä, grillimauste ymym. Pohja maksaa itsessään 4,70 e ja lisämausteet 0,80e/kpl.
Itsellänihän meni aivan ikuisuus päättäessä mitä oikein haluaisin tilata. Halusin jotakin jännää, mutta kuitenkin sellaista joka voisi olla ehkä ihan hyvääkin :D Siispä tilasin levyn jossa on pohjana tummasuklaa ja lisämausteina hunaja, appelsiini ja intialainen mausteseos. Vähän jotain jännittävää, mutta myös jotain tuttua. Oma levyni "maksoi" kaiken kaikkiaan 7,10e. Sain sen siis yhteistyönä kuitenkin sponsoroituna.
Levyn ainesosaluettelo näyttää tältä:
Tumma suklaa, appelsiini, hunaja, intialainen mausteseos.
Sokeri, täysmaitojauhe, kaakaovoi, kaakaomassa, appelsiinin kuori, sokeri, glukoosi-fruktoosi-siirappi, happamuudensäätöaine E330 (sitruunahappo), hunaja, korianteri, kurkuma, sipuli, mustapippuri, fenkoli, kardemumma, neilikka, kumina, cayennepippuri, soijalesitiini, vanilja.
Hui kauhia miten jännittävää :D Maistellaanpa nyt äkkiä! Tumma suklaa on todella hyvää. Vahvan ja täyteläisen makuista. Appelsiini raikastaa suklaata kivasti ja kuten yleensä, se sopii tumman suklaan kaveriksi oikein hyvin. No entäs se jännittävin osa eli mausteseos? Oikeastaan se maistuu ehkä häivähdyksen verran. Lähinnä tästä tulee joulumieleen :D Ja itseasiassa tämä olisi ehkä aika erinomaista joulusuklaata :D Tulisuutta mausteissa ei ole, sitä ei kannata pelätä. Pikkuisen se ehkä kurkussa lämmittää, mutta lähinnä se tuo suklaaseen mausteisen vivahteen. Hunaja antaa suklaalle ehkä makeutta, jonka huomaisi puuttuvan vain jos saisi vertailu palan hunajattomasta suklaasta. Jäin toivomaan vähän jytympää mausteisuutta, mutta kokonaisuudessaan levy oli oikein kiva ja vähän uudenlainen! Mukavaa tämmöinen seikkailu :) Neljä karkkia!
Plussaa myös ripeälle toiminnalle CreaChocolle. Tilasin oman levyni 4.8 ja levy tulla kopsahti postiluukusta 13.8. Aika todella hyvin kun ottaa huomioon, että se on juuri minua varten tehty <3
Noniin ja jotta tämä ei ihan lällättämisen puolelle menisi, niin minulla on kerrassaan loistavia uutisia teille, ihanaiset lukijani! Sain sponsoroituna paitsi tämän oman levyni, sain myös valtuudet lahjoittaa jollekin teistä toisen 80 gramman levyn, joka on siis aivan oma valintainen. Voit osallistua kilpailuun kommentoimalla tätä postausta maanantaihin 31.8,2015 klo 23.59 mennessä. Aikaa on siis pari viikkoa :) Arvon voittajan ja ilmoitan hänelle henkilökohtaisesti :)
Kilpailuun voi siis osallistua vastaamalla seuraavaan kysymykseen:
Millainen olisi Sinun unelmiesi suklaalevy, jos siihen saisi valita maan ja taivaan väliltä aivan mitä tahansa?
Mielikuvitus laukkaamaan ja herkkujen tavoitteluun! Onnea matkaan! <3
EDIT: Unohdin mainita (tosin useimmat ovat itse sen hoksanneet!), että liittäkää kommenttiinne sähköpostiosoitteenne, niin mahdollinen palkinto löytää perille :) Jos mailiosoite unohtui, vastatkaa omaan kommentiinne ja liittäkää se siihen. Kiitos ja anteeksi! <3
Postaus tehty yhteistyössä CreaChocon kanssa.
Aika hauska idea! Ja kyllähän tuota täytettä näyttää olevan vaikka hinta kuulostaa kovalta. Minun suklaani olisi valkosuklaa jossa olisi keksinmakua tai jotain rapean suolaista joukossa. Sellaisista tykkään mutta kaupoissa on harmittavan vähän hyviä tälläisiä :)
VastaaPoistaJoku suolainen valkosulkaalevy ois aika nam :p
VastaaPoista(tiinatsi@hotmail.com)
Apua, ihan liian vaikea kysymys! :D Luulen että siinä olisi valko-ja maitosuklaata, sekä marjoja/hedelmiä (esim. mustikkaa, kirsikkaa, mansikkaa...)
VastaaPoistasaturnine1404athotmail.com
Miedon chilinmakuinen maitosuklaa jonka seassa keksimuruja ja päällä hieman suolakidettä!
VastaaPoistakkatarina@luukku.com
Maitosuklaa, jonka seassa olisi keksimuruja ja jotain marjoja :)
VastaaPoistaLagexd@hotmail.com
Tummaa suklaata, suolattuja cashewpähkinöitä, jotain marjoja ja ehkä toffeepaloja. :) Tai sitten valkosuklaa, salmiakki ja vadelma.
VastaaPoistasaaaarak@gmail.com
Jännä idea ja mukana arvonnassa
VastaaPoistavarmaanki maitosuklaata ja jotain marjoja tai toinen vaihtoehto appelsiini sillä suklaa ja appelsiini sopii hyvin yhteen oikeassa mittasuhteessa
Voi vitsi miten siisti idea, tykkäsin tosi paljon siitä magnumisakin johon sai itse valita täytteet.
VastaaPoistaMun unelmien suklaalevy olisi maitosuklaata, jossa ois jotain salmiakki- ja keksinmurusia ja ehkäpä jotain hedelmää :)
Tummaa suklaata jossa olisi salmiakkia ja vadelman paloja. :)
VastaaPoistajjjemilia@gmail.com
Ehdottomasti jotain ben&jerrys tapaista, vaikka maitosuklaata fudgella ja mutakakun paloilla ^^
VastaaPoistamimzzu_93@hotmail.com
valkosuklaa salmiakilla ja lakritsilla!
VastaaPoistaTummaa suklaata mutakakun paloilla ja maapähkinävoilla!
VastaaPoistasamettioleanteri@gmail.com
joku makean ja suolaisen sekotus! :)
VastaaPoistaheini.siltanen@hotmail.com
Maitosuklaata cookie dough paloilla!
VastaaPoistasipila.niina@gmail.com
Ehkäpä maitosuklaa hasselpähkinöillä ja vaahtokarkeilla.
VastaaPoistakviviknes(at)gmail.com
Oooh, namnam!
VastaaPoistaMaitosuklaata vadelmilla, vaahtokarkeilla ja kinuskilla :3
talkandbake@suomi24.fi
Unelmasuklaani olisi varmaankin valkosuklaata suolapähkinöillä ja rapeilla kinuskimuruilla <3
VastaaPoistamissmargareeta27@hotmail.com
Vadelma & Mustikka on pettämätön yhdistelmä monessa ruuassa (esim. jugurtti). Toimii luultavasti kaikkien suklaiden kanssa, joten valitaan perus maitosuklaa. Ja tässä tapauksessa hieman enemmän lienee marjoja odotettavissa kuin fazer patukassa, jossa on vaivaiset 1% marjojen osuus. Mausteilla ei pelleillä tässä tapauksessa kun on marjoista kyse ja merisuola on ainut mauste joka on löytynyt suklaan rinnalle toimivaksi. Joten pelkkä Vadelma & Mustikka maitosuklaalla! olpaa@yahoo.com
VastaaPoistaValkosuklaata, missä toffeeta ja popcornia, ei kai kuulosta liian ällöltä? Hitusen vadelmaa vielä joukkoon niin avot! :)
VastaaPoistanella.rantalaiho@gmail.com
ihana blogi, odotan aina innolla uutta päivitystä :)
VastaaPoistavaikee valinta minkälainen olisi ihanin suklaayhdistelmä, tietty haluisin kaikkee mahollista mut vois olla liian tuhti pakkaus sitten ja niin ällö ettei viittis ees maistaa ;) mutta tummaa suklaata ja minttua ainakin ja ehkä jotain keksipaloja jajajaja....
(tiina_ilveskero@outlook.com)
Mun suklaa olis tummaa suklaata jossa olis krokantinpalasia, kirsikkaa ja päällä pähkinärouhetta, nams :P
VastaaPoistaihmeitaetsimassa@outlook.com
Mun kielen on kyllä vienyt täysin salmiakkitäytesuklaa (toki muutkin kelpaa ;)), mutta jos pitäisi joku uusi keksiä niin, hmm... Täytesuklaa, jonka sisällä olisi aitoa minttua ja vadelmaa sekä vaniljakreemiä kuorrutettuna maito-valko- ja tummasuklaa raidallisella päällysteellä :) onko liikaa, jos lisäis vielä vähän krispiä täytteeseen? :D
VastaaPoistahannakarina@luukku.com
PoistaMinun suosikki suklaassa olisi: fudgenpalasia, toffeeta nugaata ja mahdollisimman vähäni itse suklaata ;)
VastaaPoistakaivertelija @ yahoo (piste) com
Hmh mitähän haluaisin suklaaseeni.. Varmaan erilaisia marjoja! Viinimarjoja, mustikoita, mansikoita & hillaa. Ehkä vadelmia että karhunvatukoitakin.
VastaaPoistafaanatar (at) gmail.com
Unelmien suklaalevyssä olisi tummaa suklaata suolaisen toffeen tai kinuskin kanssa!
VastaaPoistajatta.pietil@hotmail.com
Oi vähän hauska! Hmm.. oma olisi varmaankin maitosuklaata ja oi niitä hedelmäturkinpippureita jonkun ihanan kreemin seassa x'D jennni@live.fi
VastaaPoistaVähän aiempia kompaten maitosuklaa jollain ihanalla kreemillä ja cookie doughlla. Tai sitten hieman perinteisemmin tummaa suklaata, suolapähkinöitä ja kinuskia. Tai...
VastaaPoistasanna.20@hotmail.com
Unelmien suklaa olisi tumma suklaalevy suolalla, maapähkinävoilla, hillolla ja poksuvilla karkeilla! Kaikki tai ei mitään :-D¨
VastaaPoistamariia@live.fi
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMaailman paras suklaalevy olisi maitosuklaata, jossa olisi hunajaa, puolukkaa ja vaniljaa!
VastaaPoistaanna.koskenheimo1@gmail.com
Mun suklaanlevyssä olisi varmaan maitosuklaa ja valkosuklaa, juoksevalla toffeesisuksella :D
VastaaPoistamarijohanna.hannuksela@gmail.com
valkosuklaa, mantelia, vaniljaa ja lontoon rae -rakeita :)
VastaaPoistagabriella6@windowslive.com
Apua, hankala kysymys :D
VastaaPoistaMutta maitosuklaa-valkosuklaa-salmiakki yhdistelmää ois kiva päästä maistamaan, se vois olla hyvää :D
Valkosuklaata, kovaa salmiakkia ja mustikkaa tai vadelmaa... :)
VastaaPoistape-tsi@hotmail.com
Minä haluaisin jugurttista sitruunasuklaara, ja suklaa tummana.lamerinquecit@gmail.com
VastaaPoistaMakeaa valkosuklaata ja suolaista salmiakkia ainakin :)
VastaaPoistaOih ihanaa! Omasta painoksestani löytyisi varmaan valkosuklaata, jonka seassa on sitruunaa ja hunajaa sekä jotain ihanaa pähkinää...hmm... Karamellisoidut mantelit voisivat olla se juttu ;)
VastaaPoistaEmail: hanzukka01@gmail.com
Pipari-vadelma-kookos ;)
VastaaPoistakakkumonsteri1@gmail.com
Omassa unelmasuklaassa olisi häivähdys minttua, vadelmapaloja ja siellä täällä sopivan kovia salmiakkipaloja :) ja pohjana tietenkin maitosuklaa!
VastaaPoistaann4.94(at)hotmail.com
Omassa unelmasuklaassani olisi luultavasti makeaa ja suolaista: Maitosuklaata, rapeita pekoninpaloja, fudgekuutioita, kinuskitäyte... Ja suklaata vain sen verraan, että se sitoisi nämä kaikki yhteen! :D
VastaaPoistaaura.ilona@luukku.com
Valkosuklaan kanssa sopisi vadelma ja mango, tumman suklaan kanssa puolukka ja suolainen kinuski, maitosuklaaseen lisäisin ehkä nougattäytteen. Vaikea valinta... Myös mustaherukat ja vaahtokarkit voisivat olla sopiva mauste tummaan suklaaseen. iida-mari.s@luukku.com
VastaaPoistaMangoa ja vaahtokarkkeja maitosuklaassa. Ruusunmarja1@gmail
VastaaPoistasiis sähköposti: Ruusunmarja1@gmail.com
PoistaMun unelmasuklaassani olisi varmaan maitosuklaata ja pieniä salmiakkipaloja sekä toffeeta! Miltähän sekin maistuisi... :D
VastaaPoistakikigabriellachan(at)gmail.com
sellainen vadelmajogurttitäyte niin kuin fazerilla mutta valkosuklaana
VastaaPoistanoora.leponen@hotmail.com
Hieno idea tuollainen suklaa, harmi kun vaan tuolla nuo makuvaihtoehdot oli aika...noh, pahoja jos nyt suoraan sanon :P
VastaaPoistaJos ihan mitä vaan saisi käyttää niin sitten sellainen että valkosuklaan seassa olisi salmiakkirouhetta ja limeä.
Tästä tuli mieleen että kannattaa vierailla https://www.facebook.com/alajarventila, tekevät käsintehtyjä vuohenmaitotoffeita, ihan älyttömän hyviä ja mielettömästi erilaisia vaihtoehtoja.
Olipa vaikea kysymys!
VastaaPoistaVaahtokarkkia, keksitaikinaa, kanelia - jotain ällömakeaa sekoitettuna vähän tummempaan suklaaseen. Kyllä kiitos!
valkosuklaalevy ehottomasti ! toffeeta johon kuuluu sekoituksena nougatia! lisäksi doris-keksin palasia ! :D
VastaaPoistaenjaksaenusko@gmail.com
Valkosuklaata marjoilla - vadelmaa ja mansikkaa ainakin :)
VastaaPoistaJasu.mcr@hotmail.com
aapua, ihana! ja vaikea. Pohja ois kerroksina tummaa ja maitosuklaata. kunnolla chiliä ja vähän rapsakkuutta jostain, ehkä jotain keksiä.
VastaaPoistatai tumma suklaa suolapähkinöillä.
toisaalta mä jaksan aina vaan toivoa että fazer tekis maitosuklaalevyn hot&sour-turkinpippurirouheella. ihan törkeen hyvä yhdistelmä.
diskataanko liian monesta vastauksesta? Tai itseasiassa unelmalevyssähän ois nää kaikki kombot rinnakkain, mikäs siinä! Ja painoa kenties kilo mutta enemmän on enemmän.
kynsinauhatanssi@suomi24.fi
Valkosuklaa-vanilja-turkinpippuri. :)
VastaaPoistaleevilotta(at)luukku.com
Maitosuklaata ja minttupaloja sekä appelsiininpaloja ja lakritsia!
VastaaPoistapinja.hakli@hotmail.com
Mun ihannesuklaakuvitelma ei varmaan todellisuudessa edes olisi mun ihannesuklaa :D Mutta yritetään silti! Pohjana olisi maitosuklaa, sellainen joka maistuu hyvin samalta kuin Fazerin sininen (ei mitään marabouällötyksiä). Sisällä suklaassa olisi keksinmuruja sekä jonkinlaisia minttucrispejä, ja koko hökötyksen päällä olisi tasaisena kerroksena nougata.
VastaaPoistaSähköposti on varolasia@hotmail.com
PoistaOnpa kiva idea! Mun unelmasuklaa ois maitosuklaata jossa ois rouskuvaa crispyä ja jonkin verran vadelmaa. Lisäks mun unelmasuklaas ois kuivattuja karpaloita päällä! :)
VastaaPoistahelja.halonen@gmail.com
Oi.. Unelmasuklaani ois maitosuklaalevy, jossa olis minttucrispiä, vadelmaa ja hieman vaniljan makua.
VastaaPoistasv0053@edu.turku.fi
Marabou Digestive-muruilla on kyllä ihanaa, harmi ettei ole enää osunut omiin silmiin.
VastaaPoistapetra.pauliina(a)outlook.com
Unelmieni suklaalevy sisältäisi maitosuklaata, keksiä, kinuskia ja mutakakun palasia <3 Nm. herkkusuu odottaa dieetin päättymistä ja ensimmäistä kosketusta 6 kk jälkeen suklaaseen :)
VastaaPoistasenni_kokko@hotmail.com
Unelmasuklaani olisi ehdottomasti tumma ja siinä olisi paljon suomalaisia marjoja ja manteleita, sekä ripaus laadukasta suolaa pinnalla. Tuo levy olisi täyttä timanttia!!
VastaaPoistaanna.k.vento@gmail.com
Unelmasuklaassa on tummaa suklaata, jossa on laventelia ja vadelmaa tai rosmariinia ja appelsiinia.
VastaaPoistaT: saukkomartta@hotmail.com
Valkosuklaa jossa olisi keksimuruja ja maapähkinävoita :)
VastaaPoistasonja95_@hotmail.com
Rakastan täytesuklaita, yksi lemppareistani on Pirkan 100g Mansikkajogurtti -suklaa. Mutta, jos saisin valita millaisen suklaalevyn tahansa. Hmm. Pehmeää maitosuklaata ja paloissa erilaisia täytteitä: toffee, mansikkajogurtti, sitruunajogurtti, lakritsi jne.
VastaaPoistamihe0007@gmail.com
valkosuklaa kinuskinmuruilla ! :)
VastaaPoistaelina_jokitalo(at)luukku.com
Kolme suosikkia on ehdottomasti mariannesuklaa, suomisuklaa, sekä geisha, että jos jotenkin noista sais yhdisteltyä jotain !:-D
VastaaPoistaRakkauttaaulait@gmail.com
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIhana lahjaidea, personoitu sulkaa!
VastaaPoistaMua voisi mieluusti lahjoa esim. tummasuklaisella levyllä, jossa olisi mausteena pähkinärouhetta (ei kuitenkaan suolattua) ja vadelmia/mustikoita, ehkä jogurttisuklaatäytteen tyylisesti tai sitten ihan sellaisenaan.
teknodiktaattori(a)gmail.com tietysti unohtui vielä..
PoistaMaitosuklaa pistaaseilla ja vaahtokarkeilla. sannasorvo(a)gmail.com
VastaaPoistaMaitosuklaa pistaaseilla ja vaahtokarkeilla. sannasorvo(a)gmail.com
VastaaPoistaMaitosuklaata saksanpähkinöillä ja appelsiinilla maustettuna, nam :)
VastaaPoistanelliina at yahoo.com
Valkosuklaata salmiakkirouheella! :)
VastaaPoistajen-ny93@hotmail.com
hmmm siinä pitäs olla jotain keksinmuruja, maitosuklaata, ja hhmmm noiden kaveriks vois sopia vaikka vaahtokarkit :D
VastaaPoistaviivi.korpela@hotmail.com
Mun unelmasuklaalevyssä olisi varmaan suolattuja macadamiapähkinöitä maitosuklaassa. :)
VastaaPoistasyysmyrkkylilja12@gmail.com
Minun unelmiensuklaalevyssä tulisi olemaan täyteläistä maitosuklaata maustettuna lakritsalla ja nugaatilla :P
VastaaPoistaSähköposti: rapu@saunalahti.fi
Tumman suklaan hellään syleilyyn popcornia, kookosta ja mansikkaa
VastaaPoistamaiqquu(at)gmail.com
Parasta olisi maito-tai valkosuklaa, marjoja, ehkä toffeeta tai keksinmuruja? Liian vaikea valinta! Mutta makeaa ja täyteläistä!
VastaaPoistaelli.paukkonen@hotmail.com
Valkosuklaata kirsikoilla ja vaahtokarkeilla :) tiina_03@hotmail.com
VastaaPoistaUnelmieni suklaa olisi maitosuklaata, jossa on jotain ihania krokanttimuruja tai sitten pikkusuolaista, kuten popcornia! Niin vaikea valita kumpi olisi parempi, mutta paljon "roskia" suklaassa pitää olla! :D
VastaaPoistaVeeramjau(at)outlook.com
Valkosuklaa, jossa salmiakkia, kuivattuja mansikoita ja suolapähkinöitä.
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
Valkosuklaa, jossa salmiakkia, kuivattuja mansikoita ja suolapähkinöitä.
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
Unelmasuklaa olisi tummaa suklaata, jossa banaania ja jotakin keksiä :)
VastaaPoistapetra.ruotsalainen@hotmail.fi
Maitosuklaata, rusinaa, (suola)pähkinää ja kinuskia -suolaisen makea siis.
VastaaPoistamiianblogi(at)suomi24.fi
Unelmasuklaassani olisi tummaa suklaata, kahvia ja kardemummaa. Toimisi etenkin syksyllä ja talvella sekä joulusuklaana. :) Terkuin Suvi, susual@utu.fi
VastaaPoistaPohja maitosuklaata, seassa popcornia ja minttukrokanttia. Tätä haluaisin oikeasti maistella, miten mintun makeus ja popcornin suolaisuus sopisivat yhteen. :)
VastaaPoistaS-posti: almafiina@gmail,com
Valkosuklaata tosi tuhdilla mustikka-juustokakku-keksimurutäytteellä. Keksimurut mielellään speculaas-maustekekseistä, joihin olen vastikään totaalirakastunut, mutta juustokakun pohjina perinteisemmät digestivetkin kelpaisivat toki myös. Okei, pelkkä vaniljainen tuorejuustotäyte ilman muita hässäköitä kävisi sekin oikein hyvin. Tai maitosuklaapäällys valkosuklaan sijaan. Olen valmis tekemään kompromisseja, kunhan vain jonain kauniina päivänä näkisin kaupassa juustokakkusuklaata, oikein kunnon tymäkkää sellaista eikä mitään ohut-jogurttiliru-vähänsinnepäin-versiota. Ei mulla muuta. t. anonyymi_juustokakkuholisti@hotmail.com (olen niin omistautunut tälle pakkomielteelleni, että väsäsin just ihan oman meiliosoitteenkin tätä varten.........)
VastaaPoistaTummasuklaa ehdottomasti pohjana. Sitten vaikka kuivattua banaania ja appelsiinia ja mausteeksi vielä merisuolaa.
VastaaPoistahannamalmb(at)gmail.com
Joko valkeaa ja tummaa suklaata yhdistettynä tummaan suklaakeksirouheeseen, tai sitten valkeaa suklaata lakritsirouheella ja ripauksella sitruunaa!
VastaaPoistaviolavioletta(at)luukku.com
Valkosuklaata poppareilla ja suolapähkinöillä =). Mukaan kivaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Valkosuklaata poppareilla ja suolapähkinöillä =). Mukaan kivaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
maitosuklaata, seassa muromysliä !! ja sekä pieniä tummansuklaan palasia.
VastaaPoistaninjasienihowrse@gmail.com
Maitosuklaata ja paljon kokonaisia hasselpähkinöitä tai valkosuklaata salmiakilla ja chilillä tai.. Oon huono tekemään päätöksiä, joten paras ois sellanen levy jossa jokanen pala tai rivi olis eri makua!
VastaaPoistapiijora@gmail.com
Tummaa suklaata, jossa on suolattuja maapähkinöitä ja hasselpähkinöitä. Pähkinöitä ei ikinä voi olla liikaa!
VastaaPoistastrixeri@netti.fi
Unelmieni suklaa olisi maitosuklaa, jossa olisi marmorikuvioitu sekaan valkosuklaata, palan sisällä täytteenä voisi olla maapähkinävoita (nutellaa) sekä turkinpippurirouhetta. Vanilja-banaanimousse täyte kookoshiutaleilla olisi myös aika herkkua!
VastaaPoistaSe maistuisi mummun mustikkapiirakalta suklaaversiona: tummaa suklaata (muttei liian tummaa, sellaista Fazerin tumman tyylistä), mustikoita (ehkäpä kokonaisia kuivattuna ja sokeroituna?) kardemummaa ja keksimurua. Sitä voisi syödä silloin kun maailma oikein potkii päähän - ja nautittaisiin kylmän maidon kanssa.
VastaaPoistame-ri@suomi24.fi
Ois herkkua!
PoistaSemmoinen missä ois maito-tai tummasuklaa pohja ja suolaista toffeeta, ihan parasta ois!!!
VastaaPoistaMun unelmien suklaalevyssä olis maitosuklaata ja valkosuklaata (kinderin makusta) ja joukossa olis suolattuja/hunajapaahdettuja cashwepähkinäpaloja :p e-enni@hotmail.com
VastaaPoistatummaa suklaata, hunajaa, merisuolaa ja appelsiinia :P
VastaaPoistakatariinae@outlook.com
Vaikea kysymys! Suklaa olisi ehdottomasti maitosuklaata, sitten siinä olisi merisuolaa, keksinmuruja ja pähkinärouhetta. Nams :)
VastaaPoistaaliceinxxland@gmail.com
Oi vitsi, kuinka hienoo! Mukana, mukana! Maitosuklaata, himpun verran suolaa, hmmm, ehkä jotain kinuskia, joo suolainen kinuski ja vaiks maapähkinää ^_^ kadettarisee@gmail.com
VastaaPoistaUnelmieni suklaalevyssä olisi joka toinen pala maitosuklaata ja joka toinen tummaa. Täytteenä pehmeitä paloja Pandan lakua (ei semmoisia kovia suussa rouskuvia niin kuin yleensä suklaassa...) ja pieniä hippusia tuoretta banaania (ei kuivattua tai esanssista!).
VastaaPoistakatja.iso.koivisto@gmail.com
Oooo, miten jännää ja ihanaa!!
VastaaPoistaUnelmieni suklaa olisi joko kirsikoilla ja oikeasti maistuvalla hunajalla tuunattu valkosuklaa (olisi sopivan mieto ja turvallinen tarjottavaksikin) taikka maitosuklaa mansikoilla/kirsikoilla ja tujulla chilillä! Nams, kuola poskella tätä kirjoittelin :D
ella_reinikainen@hotmail.com
Aivan huikea ajatus! Unelmieni suklaa-ihanuus olisi tummaa suklaata valkosuklaarakeilla, rapealla pekonisilpulla ja taatelipaloilla. Jos oikein överiksi vetäisi, olisi mukana vielä manchegojuuston paloja! Suolaista ja makeaa kierolla tavalla. ;)
VastaaPoistamilja.tuominen@gmail.com
Valkosuklaalevy salmiakilla ja vadelmalla. Jos joku pitäisi kolmenneksi valita niin ehkäpä mustikka.. neitiminttukihara@gmail.com
VastaaPoista