perjantai 23. lokakuuta 2015

Fazer Omar & Omar-jäätelö



Moikkelis muruset!


Anteeksi, kun en ole saanut postausta tehtyä. Olen viimeisen kuukauden verran ollut opiskelujen, töiden, tenttien, remontin ja muuton ristitulessa. Puuh! Vielä pari viikkoa ja elämä voi ehkä palata jälleen suhteellisen normaaliksi. Mutta! Tänään maistellaan Omareita! Vissiin tällä hetkellä kaikissa mahdollisissa olomuodoissaan, eli karkkina ja jäätelönä. Karkkipussilla oli hintaa n. 2,80e ja kokoa 220g. Jätskipurkki on 480ml ja hintaa oli 4,99e.





Omar-karamellit


Kermakaramelli. Ainekset: sokeri, maito, glukoosisiirappi, kasvirasva (palmu), maitorasva, stabilointiaine (E420, E422), suola, aromi. Saattaa sisältää pieniä määriä vehnää.


Nämä ovat minulle ehkä muistorikkaimpia karkkeja, joita olemassa on. Söin näitä aina, nyt jo edesmenneen, mummoni kanssa <3 

Koostumukseltaan karkit ovat melko kovia, mutta antavat periksi ajan myötä. Näitä on kuitenkin helppo pureskella ja minulla tekeekin aina mieli tunkea suu näitä täyteen ja mussuttaa oikein olan takaa! :D Kuka muu tunnustaa tekevänsä samaa? Aluksi maku on ihan todella makea ja jopa imelä. Nämä eivät ehkä olekkaan ihan kaikkien mieleen juurikin makeutensa takia. Välillä karamellit saattavat nipistellä vähän kurkkua. Jokin näissä kuitenkin on, joka vie aina sekä sydämen että kielen mennessään. Ehkä olen vain kasvanut näiden kanssa, joten en osaa edes kyseenalaistaa tai tarkastella näitä kriittisesti :D Mutta ah, minä niin tykkään näistä! <3 Viisi karkkia!




Omar-jäätelö


Kermakaramellijäätelöä, kinuskikastiketta (9%) ja toffeepaloja (5%). Ainekset: kerma, rasvaton maito, vesi, sokeri, glukoosisiirappi, herajauhe, dekstroosi, sokeroitu maitotiiviste sokeroitu rasvaton maitotiiviste, väri (sokerikulööri), emulgointiaine (rasvahappojen mono- ja diglyseridit), kasviöljyt (shea, kookos), maitorasva, stabilointiaineet (guarkumi, johanneksenleipäpuujauhe, käsitelty Eucheuma-levä), suola, sakeuttamisaine (pektiini), aromi, maltodekstriini. Pääraaka-aineista osan alkuperämaa on eri kuin valmistusmaa, Suomi. Saattaa sisältää pähkinää ja soijaa. Tärkeää: Makeiset voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran pienille lapsille (alle 4-v.) kehittymättömän pureskelukyvyn vuoksi.

Ohhoh. Olipa siinä taas listaa kerrakseen! Levää jätskissä.... oorrait. Mutta! Mennäänpä itse asiaan. Jätski on todella täyteläistä ja älyttömän hyvää. Sen seassa on pikkuisia Omar-palasia (joista tuolla ainesosaluettelossa ilmeisesti varoiteltiinkin), jotka sulavat suuhun. Ne ovat kivan pehmoisia, toisenlaisia kuin itse Omar karkit tai Omar-muruset kaupan hyllyiltä ilmeisesti jo poistuneissa Omar-suklaalevyissä. Jätski on maultaan kivan mietoa ja lempeän makuista. Omar-karkeissa karamelli nipistelee välillä kurkkua, mutta tämä on ihanan kevyen makuista. Tässä kuuluisi vissiin olla kinuskikastikettakin jossain kohtaa, mutta omalle osuudelle ei sitä kyllä osunut. Jäätelö oli kokonaisuudessaan oikein hyvää, mutta odotukseni taisivat olla liian korkealla... vähän jäin jotain vielä kaipaamaan, en oikein tiedä kyllä että mitä. Neljä karkkia :)


Olettekos jo maistelleet näitä? Mitäs piditte? :)



15 kommenttia:

  1. Olen maistellut Omar jäätelöä. Se ei ollut niin hyvää, kun odotin. Minusta ne Omarin palaset jäätelössä eivät vain toimineet. Pätkis jäätelö on sensijaan hyvää.

    Omar karkit on aika kivoja, mutta ei nekään ole entisensä. Lapsena kun sain Omareita muovailin karkin aina uuden mallissiksi ennen syömistä. Nykyään ei niitä voi muovailla käsissä. Ennen ne olikin oikeita kermakarkkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin niitä voi vieläkin muovailla :D! Eivätkä ole ollenkaan kovia, kuten tässä postauksessa väitettiin...

      Poista
    2. Vanhetessaan varmaan kovenevat.

      Poista
    3. Eikä, minä olen saanut saanut sitten viime aikoina vain vanhempia Omareita. Olen useamman kerran saanut niitä muovaamattomia Omareita. Pitää kyttäillä kaupasta hyllystä tuoreita Omareita.

      Poista
  2. Omar-jäätelö ei ollut hirveän hyvää, mutta Pätkis-jäätelö maistui kyllä. :-)

    VastaaPoista
  3. En tiennyt, että Omar-jäätelöä on olemassakaan ja nyt sitä alkoi tehdä mieli. Jäätelöitä syön lähinnä kesällä, mutta nyt voisi oikeasti tehdä poikkeuksen.

    VastaaPoista
  4. Voitko joskus maistella piparidumleja? Tai cloettan latte crunchiatto suklaata? 😄

    VastaaPoista
  5. Mun mielestä kyseinen jäätelö varsinainen floppi... Pätkis maistuu!

    VastaaPoista
  6. Taaas yli 2 viikkoa edellisestä postauksesta. Taidan jättää hyvästit tälle blogille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pliis. Koettakaa ymmärtää, että harrastuksekseen bloggaavalla saattaa ehkä jopa olla muuta elämää.

      Poista
    2. No kaikilla on varmaan muutakin elämää mutta ei luulisi yhden postauksen viikossa olevan kohtuuttoman hankala toteuttaa. Ja siinä missä blogin kirjoittajalla on vapaus olla julkaisematta yhtäkään postausta enää ikinä, myös lukijoilla on oikeus valita mitä seuraavat ja mitä ei. Sitä paitsi tämän blogin pitäjä saa aika kivasti tuotteita myös ihan ilmaiseksi juuri siitä syystä että kirjoittaa niistä. Hänestä on tehty pieni juttu jopa MeNaisiin, toki siitä nyt on aikaa jo. Mutta pointtina onkin lähinnä se, että jos blogille ei kerta kaikkiaan ole aikaa tai kiinnostusta niin olisi reilua lukijoita kohtaan kertoa että nyt lomaillaan blogista vähän aikaa.

      Poista
    3. Bloggaa itse ja nälvi sitten.
      Elämä ei ole Internetissä.

      Poista
  7. Mikset voi heini ottaa tavoitteeksi kirjoitella väh. kerran viikossa? En usko että se nyt niin kova suoritus olisi. Ei mitään järkeä tällasissa kuukauden tauoissa :-(

    VastaaPoista
  8. Juuri näin. Ensin kova työ saada lukijoita mutta sitten kun niitä on, ei tauoista viitsitä ilmoittaa. Vähän ylimielistä..

    VastaaPoista
  9. Ketkähän tässä on ylimielisiä?

    VastaaPoista

Kommenttia, kommenttia! :) Laittakaa anonyymit nimimerkkiä myös! :)