Moikka muruset!
Tänään on tämän neitokaisen synttärit ja päätinpä sen kunniaksi raottaa vähän verhoa minun lemppari karkkien maailmaan. Monet ovat pyytäneet postausta lempi-irtokarkeistani ja tässäpä se nyt tulee! En nyt keskity maistelemiseen vaan esittelen lempparini kuvina ja kommentoin karkin syömismaneereja ehkä hieman.
Olen ehkäpä maailman paras (vaikka itsesanonkin) keksimään itselleni tekosyitä karkin ja herkkujen syömiseen. Useimmiten syön karkkia, koska mielestäni ansaitsen sen jotenkin. Olen ehkä selvinnyt rankasta työ+koulupäivästä ja haluan palkita itseni päivän aherruksesta. Kouluhommien valmiiksi saattaminen tai esimerkiksi kotityöreipastelu voivat olla tämän tyyppistä toimintaa. Olen saattanut myös olla kauhean ahkera noin niin kuin fyysisellä tasolla ja kyllähän sitä nyt jotain pientä voi aina maistella....krhm. Toisaalta päivä on saattanut olla vaikka henkisesti kauhean raskas ja silloinhan tarvitsee ehdottomasti jonkun sortin lohduttamista, esimerkiksi suklaata. Ja jos oikein tekee herkkuja mieli, esimerkiksi vesisadekin saattaa riittää tekosyyksi herkutteluun! (Kamoon! Onko mitään ihanampaa kuin käpertyä viltin mutkaan kirjan ja suklaalevyn kanssa kun sade ropisee ikkunalautoihin?) Tämähän tietenkin näin syksyisin on aika hasardi herkuttelutaktiikka kun vettä sataa vähän väliä...
Totta kai herkkujen syöminen voi olla myös paha tapa tai tottumus. Jopa tuo lohduttautuminen ja itsensä palkitseminen herkuilla voivat olla pahoja tapoja, jos itseä ei osaa hemmotella mitenkään muuten. Myös tylsyyteen syöminen, johon sorrun myös usein, voisi olla asia, jota haluaisin ehkä vähän rajoittaa.
Olen tainnut täällä blogissakin muutamaan kertaan sanoa, etten usko karkkilakkoihin tai yleensäkään minkäänlaisiin kieltoihin tai sääntöihin. Minulle itselleni sopii enemmän semmoinen hyvän kautta rajoittaminen, ei tarkoitushakuinen välttely. Tämä tuli jälleen todistettua elokuussa, kun päätin koittaa saada herkkujen syöntiä kuriin kesäisten höpötysten jäljiltä. Olin viikon syömättä karkkia ja muita herkkuja. Tämä viikko loppui siihen, kun en osannut antaa itselleni lupaa juoda edes omenamehua. Kyllä, tämä kuulostaa hyvin överiksi menevältä ja sitä se olikin. En tehnyt itselleni tarpeeksi tarkkoja sääntöjä ja se johti siihen, että en osannut antaa itselleni lupaa laittaa suuhun mitään, mikä olisi tuottanut mielihyvää. En halunnut tällaisen olon pääsevän yhtään pidemmälle, sillä olen katsonut vierestä miten karkkilakon aloittaminen johti seitsemän vuoden syömishäiriöön. Siispä pakotin itseni jälleen syömään kaikenlaisia herkkuja vaikka mieli ei välttämättä tehnytkään. En pitänyt yhtään siitä, mitä tällainen lakkoilu mielelleni teki.
Muutaman kerran koettuani tuollaisia mielenväännöksiä, tulin siihen tulokseen, että jos haluan herkkuiluani jotenkin rajoittaa se pitää tehdä hyvän kautta. Silloin kun herkkuja tekee mieli, mietin ensin milloin olen viimeksi syönyt tai juonut vettä. Kroppa huutaa helposti sokerin perään (tai ainakin tulkitsemme sen herkunnäläksi) vaikka sillä olisi vain jano. Tyhjään mahaan en kovin usein karkkia halua syödä, koska siitä tulee nopeasti äklö olo. Ja nälkäisenä tulee muutenkin vedettyä sokeriöverit hyvin nopeasti ja arvaamattomasti.
Kaikista näistä himoista huolimatta minulla voi olla kaapissa kasa suklaalevyjä, joihin minulla ei välttämättä viikkoihin tee mieli koskea. Tai ei tule vain koskettua. Tämä on hyvin suuressa ristiriidassa asuinkumppanini kanssa, koska hän syö yleensä koko kämpän tyhjäksi herkuista (ja mikä epäreiluinta, mikään herkkumäärä ei edes näy hänessä!). Asunnossamme ei siis kauhean pitkään herkut pysy, vaikken edes itse olisi niitä syömässä :D
Nyt olen yrittänyt ottaa herkkuilua hallintaan viikonloppuisella herkkupäivällä, mutta en ota liian vakavasti lipsahduksiakaan. Sokerimorkkikseen en kovin usein jaksa tuhlata aikaani. Kun herkku on kerran suusta alas mennyt, niin sitä on mielestäni turha morkkistella tai soimata itseä sen takia. Parempi enemmänkin ottaa opiksi ja löytää ne omat rajat vähän niinkuin muissakin asioissa. Tietynlainen sallivuus ja lempeys itseä kohtaan on vapauttanut sen "kielletyn herkun himon", joka tulee helposti karkkilakkojen myötä. Kun ymmärtää sen, että saan syödä mitä vain milloin haluan, mutta juuri nyt minun ei ehkä tarvitse, olo voi yllättävästi helpottua. Näihin himoihin auttaa totta kai säännölliset ruokarytmit, jotka itselläni ovat miltei orjalliset (Lähinnä siitä syystä, että kroppani huutaa syötävää miltei kellon tarkkuudella ja, siitä ettei minusta ole nälkäisenä oikein mihinkään. Lisäksi yhden päivän huono syöminen kostautuu seuraavana päivänä suunnatttomana nälkänä ja kärtyisyytenä).
Mutta voi ah! Nämä irtokarkit ovat ehkä suurin himoni ja samalla suurin paheeni. Rakastan irtokarkkeja ja ostan aina samanlaisen pussin. Irtokarkit tulee ostettua lähinnä Makuunista tai Filmtownista tai K-market ketjun irtokarkki alesta. Ongelmana siinä on se, että irtokarkit ovat ainoita karkkeja, joiden syöminen minun on hyvin vaikea jättää kesken. Yleensä n. 300-500 gramman pussin syömiseen menee kolmisen päivää, mutta jokaisena päivänä syön irkkareita lähes ähkyyn tai ällötykseen asti. Esimerkiksi suklaalevyn tai jonkun kaupan pussin voin helposti jättää puolikkaana kaapin pohjalle lojumaan viikoiksi, mutta jos kyseessä on irtokarkkipussi en jostain syystä voi päästää sitä mielestäni, jos tiedän sen olevan jossain kaapin perukoilla. Kuvien pussin sisuksen syötin eilen illanistujaisissa kavereille ja vältyin onneksi sokeriähkyltä, mutta sain irtokarkkeja himoni taltuttamiseksi, ovelaa! Olen muutenkin huomannut, ettei illanistujaisissa tule syötyä niin kauheasti herkkuja kuin yksin ollessa. Ehkä syy on siinä, että oma suuni käy niin kovasti, etten jouda syömään mitään :D
Mutta! Mitäs ajatuksia pohdiskeluni herätti Teissä? Onko Teilläkin irtokarkkien kanssa samat pohjattomat himot? Onko Teille tullut omantunnon kolkutuksia herkuttelun lomassa tai onko karkkilakkoilu mennyt överiksi? Miten Te hillitsette omia karkinsyönti himojanne? Entä mistä syystä yleensä syötte karkkeja? Jos syy on pätevä, onko omatunto kiltisti hiljaa herkuttelun ajan? Tuleeko sokerista morkkista?
