sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kompiaiset, irttarit, irttikset, irkkarit, mököjä vai irtokarkit?


Moikka muruset!

Tänään on tämän neitokaisen synttärit ja päätinpä sen kunniaksi raottaa vähän verhoa minun lemppari karkkien maailmaan. Monet ovat pyytäneet postausta lempi-irtokarkeistani ja tässäpä se nyt tulee! En nyt keskity maistelemiseen vaan esittelen lempparini kuvina ja kommentoin karkin syömismaneereja ehkä hieman.



Olen ehkäpä maailman paras (vaikka itsesanonkin) keksimään itselleni tekosyitä karkin ja herkkujen syömiseen. Useimmiten syön karkkia, koska mielestäni ansaitsen sen jotenkin. Olen ehkä selvinnyt rankasta työ+koulupäivästä ja haluan palkita itseni päivän aherruksesta. Kouluhommien valmiiksi saattaminen tai esimerkiksi kotityöreipastelu voivat olla tämän tyyppistä toimintaa. Olen saattanut myös olla kauhean ahkera noin niin kuin fyysisellä tasolla ja kyllähän sitä nyt jotain pientä voi aina maistella....krhm. Toisaalta päivä on saattanut olla vaikka henkisesti kauhean raskas ja silloinhan tarvitsee ehdottomasti jonkun sortin lohduttamista, esimerkiksi suklaata. Ja jos oikein tekee herkkuja mieli, esimerkiksi vesisadekin saattaa riittää tekosyyksi herkutteluun! (Kamoon! Onko mitään ihanampaa kuin käpertyä viltin mutkaan kirjan ja suklaalevyn kanssa kun sade ropisee ikkunalautoihin?) Tämähän tietenkin näin syksyisin on aika hasardi herkuttelutaktiikka kun vettä sataa vähän väliä... 

Totta kai herkkujen syöminen voi olla myös paha tapa tai tottumus. Jopa tuo lohduttautuminen ja itsensä palkitseminen herkuilla voivat olla pahoja tapoja, jos itseä ei osaa hemmotella mitenkään muuten. Myös tylsyyteen syöminen, johon sorrun myös usein, voisi olla asia, jota haluaisin ehkä vähän rajoittaa.


Olen tainnut täällä blogissakin muutamaan kertaan sanoa, etten usko karkkilakkoihin tai yleensäkään minkäänlaisiin kieltoihin tai sääntöihin. Minulle itselleni sopii enemmän semmoinen hyvän kautta rajoittaminen, ei tarkoitushakuinen välttely. Tämä tuli jälleen todistettua elokuussa, kun päätin koittaa saada herkkujen syöntiä kuriin kesäisten höpötysten jäljiltä. Olin viikon syömättä karkkia ja muita herkkuja. Tämä viikko loppui siihen, kun en osannut antaa itselleni lupaa juoda edes omenamehua. Kyllä, tämä kuulostaa hyvin överiksi menevältä ja sitä se olikin. En tehnyt itselleni tarpeeksi tarkkoja sääntöjä ja se johti siihen, että en osannut antaa itselleni lupaa laittaa suuhun mitään, mikä olisi tuottanut mielihyvää. En halunnut tällaisen olon pääsevän yhtään pidemmälle, sillä olen katsonut vierestä miten karkkilakon aloittaminen johti seitsemän vuoden syömishäiriöön. Siispä pakotin itseni jälleen syömään kaikenlaisia herkkuja vaikka mieli ei välttämättä tehnytkään. En pitänyt yhtään siitä, mitä tällainen lakkoilu mielelleni teki. 

Muutaman kerran koettuani tuollaisia mielenväännöksiä, tulin siihen tulokseen, että jos haluan herkkuiluani jotenkin rajoittaa se pitää tehdä hyvän kautta. Silloin kun herkkuja tekee mieli, mietin ensin milloin olen viimeksi syönyt tai juonut vettä. Kroppa huutaa helposti sokerin perään (tai ainakin tulkitsemme sen herkunnäläksi) vaikka sillä olisi vain jano. Tyhjään mahaan en kovin usein karkkia halua syödä, koska siitä tulee nopeasti äklö olo. Ja nälkäisenä tulee muutenkin vedettyä sokeriöverit hyvin nopeasti ja arvaamattomasti.

Kaikista näistä himoista huolimatta minulla voi olla kaapissa kasa suklaalevyjä, joihin minulla ei välttämättä viikkoihin tee mieli koskea. Tai ei tule vain koskettua. Tämä on hyvin suuressa ristiriidassa asuinkumppanini kanssa, koska hän syö yleensä koko kämpän tyhjäksi herkuista (ja mikä epäreiluinta, mikään herkkumäärä ei edes näy hänessä!). Asunnossamme ei siis kauhean pitkään herkut pysy, vaikken edes itse olisi niitä syömässä :D 

Nyt olen yrittänyt ottaa herkkuilua hallintaan viikonloppuisella herkkupäivällä, mutta en ota liian vakavasti lipsahduksiakaan. Sokerimorkkikseen en kovin usein jaksa tuhlata aikaani. Kun herkku on kerran suusta alas mennyt, niin sitä on mielestäni turha morkkistella tai soimata itseä sen takia. Parempi enemmänkin ottaa opiksi ja löytää ne omat rajat vähän niinkuin muissakin asioissa. Tietynlainen sallivuus ja lempeys itseä kohtaan on vapauttanut sen "kielletyn herkun himon", joka tulee helposti karkkilakkojen myötä. Kun ymmärtää sen, että saan syödä mitä vain milloin haluan, mutta juuri nyt minun ei ehkä tarvitse, olo voi yllättävästi helpottua. Näihin himoihin auttaa totta kai säännölliset ruokarytmit, jotka itselläni ovat miltei orjalliset (Lähinnä siitä syystä, että kroppani huutaa syötävää miltei kellon tarkkuudella ja, siitä ettei minusta ole nälkäisenä oikein mihinkään. Lisäksi yhden päivän huono syöminen kostautuu seuraavana päivänä suunnatttomana nälkänä ja kärtyisyytenä).


Mutta voi ah! Nämä irtokarkit ovat ehkä suurin himoni ja samalla suurin paheeni. Rakastan irtokarkkeja ja ostan aina samanlaisen pussin. Irtokarkit tulee ostettua lähinnä Makuunista tai Filmtownista tai K-market ketjun irtokarkki alesta. Ongelmana siinä on se, että irtokarkit ovat ainoita karkkeja, joiden syöminen minun on hyvin vaikea jättää kesken. Yleensä n. 300-500 gramman pussin syömiseen menee kolmisen päivää, mutta jokaisena päivänä syön irkkareita lähes ähkyyn tai ällötykseen asti. Esimerkiksi suklaalevyn tai jonkun kaupan pussin voin helposti jättää puolikkaana kaapin pohjalle lojumaan viikoiksi, mutta jos kyseessä on irtokarkkipussi en jostain syystä voi päästää sitä mielestäni, jos tiedän sen olevan jossain kaapin perukoilla. Kuvien pussin sisuksen syötin eilen illanistujaisissa kavereille  ja vältyin onneksi sokeriähkyltä, mutta sain irtokarkkeja himoni taltuttamiseksi, ovelaa! Olen muutenkin huomannut, ettei illanistujaisissa tule syötyä niin kauheasti herkkuja kuin yksin ollessa. Ehkä syy on siinä, että oma suuni käy niin kovasti, etten jouda syömään mitään :D

Mutta! Mitäs ajatuksia pohdiskeluni herätti Teissä? Onko Teilläkin irtokarkkien kanssa samat pohjattomat himot? Onko Teille tullut omantunnon kolkutuksia herkuttelun lomassa tai onko karkkilakkoilu mennyt överiksi? Miten Te hillitsette omia karkinsyönti himojanne? Entä mistä syystä yleensä syötte karkkeja? Jos syy on pätevä, onko omatunto kiltisti hiljaa herkuttelun ajan? Tuleeko sokerista morkkista?

5 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida viimeistä kuvaa, tervapirut ♥___________♥

    Silloin kun irtokarkit on alessa niin aina on pakko ottaa ja yleensä aivan liikaa. Viimeksi tänään piti ottaa "max. 100-200 grammaa", lopulta vaaka sanoi 374 grammaa ja perustelin sitä lopulta sillä että kaikki parhaat karkkilaarit oli tyhjiä ja oli pakko ottaa vähän enemmän niitä semihyviä. Ja vasta viime tiistaina ostin Tokmannilta irtokarkkeja :') Söin noista ehkä 10 kappaletta ja loput jäävät säästöön, pakko ehkä heittää nuo jonnekin korkeimman keittiön kaapin perälle ettei tule himoja syödä niitä ennen ensi viikonloppua.

    Makuunien irtokarkit on ehkä parhaita koska valikoima on laaja ja siellä on just niitä lempikarkkeja. FilmTownia en ole testannutkaan. Ovathan ne kalliita ja siksi niitä tuleekin ostettua ehkä kerran parissa vuodessa. Toisena tulee nuo Tokmannien ym. tarjoustalojen Karkkikatu-karkit ja viimeisenä Candy Kingit ja nämä S-Marketin "uudet" omat merkit, jotka ovat käytännössä ihan samoja.

    Tunnen kyllä usein syyllisyyttä namien ostosta, mutta onneksi olen viime aikoina saanut määrät suht' hyvin aisoihin. Joskus ostin vielä kunnon jumbopusseja ja niiden lisäksi suklaalevyn, ja irtokarkkeja tuli ostettua helposti melkein se kilo. Nyt pyrin pysymään pikkupusseissa tai irtokarkeissa siinä 100-200 grammassa, sillä olen huomannut että yleensä jaksan kerralla syödä aika vähän kun tulee jo ällötys. Ja pyrkimys on ostaa maximissaan kerran viikossa. En voi edes kuvitella pitäväni jotain karkkilakkoa, ei vaan onnistu! :D Kerran yritin ja jo 2 viikon päästä aloituksesta ostin taas aleirttareita. Nykyään vain yritän pitää sen määrän hillittynä. Yritän.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä kirjoitus, tykkäsin paljon ^^ Ja sanotaanko että pystyin hyvin samaistumaan tekstiisi, useammassakin kohtaa ;) :) Itse olen todennut juurikin tuon kultaisen keskitien kantapään kautta parhaimmaksi tavaksi mitä sokeriin tulee; totaalikieltäytyminen johtaa vain jatkuvaan herkkujen ajatteluun ja niistä haaveiluun, kun taas kohdallani toimii paremmin ajatus "sitä mitä milloin haluttaa, niin ota".... ja kappas, yhtäkkiä karkkia ei teekkään mieli, kun tietää että sen patukan saa ottaa jos siltä tuntuu :D joskus menee päivä ilman, joskus yli viikkokin.... joskus tuntuu että voisi vetää joka aterialla paketin sokeria eikä sokerihampaan kolotus lakkaisi silloinkaan, toisinaan taas pari viinirypälettä riittää taltuttamaan makean nälän. Kokemus opettaa ;) Kirjoitathan pian uudelleen! ^^

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus! Että jollain on niin mahtava asenne "sokerimorkkikseen en jaksa aikaani tuhlata". Äläkä tuhlaakaan! Olen sairastanut sekamuotoista syömishäiriötä pari vuotta, jolloin herkkuihin suhtautuminenkin on ollut ristiriitaista. Nyt kun olen alkanut parantua, surettaa että olen kuluttanut aikaani niin turhiin asioihin. On vaikea kuvailla, miten ihanalta tuntuu lukea ajatusmaailmaltaan noin terveen ihmisen karkkiblogia. Jatka samaan malliin - ja pliis, ethän karkkilakkoile enää! :D

    VastaaPoista
  4. Olen tällä hetkellä karkkilakossa ja jälleen kerran huomaan itselläni melko syömishäiriöistä käytöstä. Olen selvästi kaikki tai ei mitään ihminen, jos syön karkkia niin syön paljon muutakin koko ajan, jos olen karkkilakossa niin sitten en oikeasti syö juuri mitään muutakaan. Kärvistelen mahdollisimman pitkälle päivää ennen kuin syön jotain ensimmäisen kerran ja tunnen suurta iloa kun onnistun olemaan kauan syömättä tai kun tiedän syöneeni päivän aikana lähes olemattomasti. Kun aloitan lakon niin tarkoitukseni on aina hyvä, mutta silti päädyn jotenkin leikkimään terveydelläni. Nyt piakkoin päätän kyllä lakon taas ja palaan normaaliin, ehkä pitäisi ottaa yhteyttä johonkin ravitsemusterapeuttiin että oppisin syömään niin kuin kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kuten varmaan itsekin tiedät, syömishäiriölinjalle ei kannata lähteä. Se ei pikkusormen lisäksi vie kättä, vaan koko ihmisen ja loppu elämän. Itse olen kroppakriiseissäni koittanut muistutella itselleni, että olen loppujen lopuksi tässä maailmassa itselleni kaikista tärkein ja merkittävin ihminen, joten minun pitää pitää itsestäni hyvää huolta, rakastaa itseäni ja olla ennen kaikkea armollinen itselleni. Jos tuntuu, että sokeria tulee ahmittua hirveät määrät, olen huomannut parhaimmaksi kontrolliksi syödä ennen herkkuja esim leipää tai ruokaa ja vasta sitten herkkuja. Tällöin niitä ei tule syötyä nälkään ja lopulta niitä ei välttämättä edes teekkään mieli.

      Päätä rakastaa itseäsi ja muistuta itsellesi joka päivä, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Hyvä olo tulee lopulta sitä kautta, kun omaa kroppaa oppii kuuntelemaan ja silloin ei koekkaan tarvetta rangaista sitä. Loppujen lopuksi olet koko elämäsi itsesi kanssa, joten voit ihan hyvin nauttia itsesi seurasta :)

      Linkitän lopuksi vielä hyvän ystäväni blogin, jossa on painavaa asiaa syömishäiriön kiemuroista.

      http://kynsinhampainhaarukoin.blogspot.fi/?m=1

      Poista

Kommenttia, kommenttia! :) Laittakaa anonyymit nimimerkkiä myös! :)