lauantai 10. maaliskuuta 2012

Mistä on kyse?

Olen pitkään katsellut kielipitkällä kaikenlaisia kosmetiikan arvostelublogeja ja halusin itsekin avata sanasen arkkuani. Pitkään kuitenkin mietin, että mistä tietäisin sen verran, että voisin arvosteluja kirjoittaa. Sitten keksin. Sokeri. Karkit. Suklaa. Ja kaikki niiden välimuodot ja risteytykset. Ehkä osasyy löytyy myös kaikista markkinoille virtaavista ja hyvin viehättävistä makeisista. Tämä blogi on loistava tekosyy maistella kaikenlaista ja eriskummallistakin (kamoon esim. suklaa-sipsi-karkkeja???). Paras puolihan tässä on se, että jos karkit on pahoja, niin voin varoittaa niistä teitä muita! 

Pohdiskelin myös miten rajaisin aiheen. Lompakkoni ei yksinkertaisesti ole kykeneväinen käymään koko karkkihyllyä läpi. Paitsi no, ehkä pikku-Siwan pikku-hyllyn... Päädyin siihen tulokseen, että testailen ehkä lähinnä niitä uutuuksia ja jotain karkkihyllyn eriskummallisuuksia. Lisäksi minua kiinnostaa vertailla eri merkkien samankaltaisia tuotteita. Toiveita saa toki myös heitellä ilmoille.

Suunnittelin myös perehtyväni ainesosaluetteloon ja siihen mitä mikäkin siellä tarkoittaa. Esimerkiksi E-koodit ja muut lisäaineet, mitä sieltä ikinä löytyykään. Myös karkin valmistusprosessiin olisi mielenkiintoista perehtyä. En nyt suunnittele kuvailevani teille täydellistä karkintekoprosessia, mutta pieniä tietoiskuja olisi silloin tällöin kiva antaa. Niin ja koska kyse on sokerista ja kaikista sen välimuodoista, en aio paneutua ravitsemustaulukoihin, kuin aivan erityisissä tapauksissa. Tässä asiassa minua ei nimittäin kalorit kiinnosta, maku ja mielihyvä ovat tärkeimmät vaikuttajat.

Vielä tiedoksi, etten todellakaan ole minkään sortin ammattilainen missään karkkiin ja sokeriin liittyvässä. Enemmänkin hyvin omistautunut amatööri.

7 kommenttia:

  1. Ihan sika kiva idea tää :) NAM!! Voisimpas ruveta seuraamaan sun kirjoitteluja :)

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi, pitänee alkaa seuraamaan kirjoituksiasi.

    VastaaPoista
  3. Noniin, tämä jää lukemaan :) Lukaisin koko blogin läpi ja hyvältä vaikuttaa! Seuraavaksi taidankin marssia kauppaan ostamaan Maraboun valkosuklaa-vaniljaa, jos se kerta on niin hyvää. ISOJA PALOJA. MINULLE. <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin sitä pittää! :) Tervetuloa herkuttelemaan!

      Poista
  4. sulla on ihana blogi saan ihan suun makeaks pelkästä lukemisesta :D

    VastaaPoista

Kommenttia, kommenttia! :) Laittakaa anonyymit nimimerkkiä myös! :)