sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Fazer Mansikka & Vanilja vs. Marabou Mansikka

Jälleen on aika kahden suuren taiston. Fazerin ja Maraboun nimittäin. Molemmat ovat lanseeranneet uusiksi levyikseen mansikkaiset maut! Siispä mikä sopivampaa, kuin vertailla näitä toisiinsa!


Fazer Mansikka & Vanilja on 190g painoinen ja hintaa oli 2,36e. Tällä levyllä on melko erikoinen koko. Muista Fazerin erikoislevyistä Keksicrisp painaa alle 200g. Liekö tällä kertaa mansikoiden syy? Muuten levy on kooltaan sama muiden Fazerin sinisten kanssa.

Ainesosalista on mukavan autettisen oloinen.

Maitosuklaata ja kuivattua mansikkaa (2%). Ainekset: maito, sokeri, kaakaovoi, kaakaomassa, kuivatut mansikat, emulgointiaine (lestiini mm, soija), suola, aromi (vanilja). Vähintään 30% kaakaota. Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää, mantelia ja vehnää.

Kun levyn aukaisee kääreestään saattaa kokea melkoisen yllätyksen. Minä ainakin koin. Hetken luulin tämän olevan Fazerin Hasselpähkinä suklaalevy. Vaikka ainesosalista sanoo mansikoita olevan 2%, ovat nuo mansikat melko huikean kokoisia. Ja niitä on paljon. Ne voi tuntea suurehkoina möykkyinä kiinni olevasta paketistakin. 

Levy tuoksuu hieman marjaiselle suklaalle (well obv..), hyvin samankaltaiselle kuin Fazerin Vadelma-Karpalo. Suklaan seasta mansikat näkyvät kirkkaan vaaleanpunaisina. Ensipuraisulla suklaa maistuu hyvin pehmeältä ja lempeältä. Mansikat ovat pehmoisia, melkein vaahtomaisia. Kaikki vain sulaa suuhun, ei tarvi pureksia mitään (kuten Vadelma-Karpalossa..). Tämä on melkein sellaista suklaata, että tätä pitää syödä monta palaa, ennen kuin tästä saa kunnolla selvää. Mansikka maistuu pienenä vivahteena suklaan seassa. Vaniljaa en kyllä hoksi, mutta kai se on siellä jossain.

Suklaa on kokoinaisuudessaan todella hyvää. Yleensä en oikein välitä marjasuklaista (vähän sama homma kuin kirsikoissa: marjat marjoina kiitos), mutta tämä on kyllä hyvää. Tuttua Fazerin Sinistä pienen vivahteen kera. Mmm-m! Olisin toivonut kuitenkin ehkä himpun vahvemman mansikan maun. Neljä karkkia! 



Marabou Mansikka on 185g ja hinnaltaan 2,39e. Paketti on ihanan pirteä, juuri niin kesäinen kuin sen kuuluu ollakin! Maraboulla on käynyt sama homma kuin Fazerilla. Levyn koko on pienentynyt... Myös Maraboun toinen tämän vuoden uutuuslevy on pienempi kuin muut: Marabou Black Salmiakki on 180 grammainen. HMM.

Maitosuklaata, jossa pakastekuivattuja mansikkapaloja. Ainekset: Sokeri, kaakaovoi, kaakaomassa*, voiöljy, herajauhe, rasvaton maitojauhe, heratuote, mansikat (1,2%) emulgointiaine (soijalestiini), aromit. Vähintään 30% kaakaota. SISÄLTÄÄ MAITOA, SOIJAA. SAATTAA SISÄLTÄÄ PÄHKINÖIDEN, MANTELIN JA VEHNÄN JÄÄMIÄ.

*Vähintään 30% kaakaopavuista on peräisin Rainforest Alliance- sertifikoiduilta viljelmiltä. Rainforest Alliance järjestö työskentelee säilyttääkseen biologisen monimuotoisuuden ja luodakseen kestäviä elinkeinomahdollisuuksia maatilojen työntekijöille ja viljelijöille.

Paketin tuoksu on uskomaton! Todella mansikkainen! Aivan erilainen kuin Fazerin. Maraboun mansikat ovat myös suuren suuria ja niitä on melko paljon. Mansikat ovat tavallaan hiukan sitkeitä, mutta kuitenkin rapisevat suussa. Suklaa on hyvin täyteläistä ja pehmeän makuista. Mansikka maistuu mielestäni tässä enemmän, tai pääsee ainakin oikeuksiinsa paremmin kuin Fazerissa. Tätä suklaata ei kovin montaa palaa ehkä pysty peräkkäin syömään (ainakaan ilman vettä), sillä se on Maraboun makeaa maitosuklaata. Mansikka piristää sitä pikkuisen, mutta ei tarpeeksi, että suklaa olisi nopeasti syötävää. Neljä karkkia!


Molemmilla levyillä oli ehdottomasti omat vahvuutensa. Maraboussa maistuu enemmän mansikka, mutta Fazer on ehkä "helpompaa" syödä. Riippuu ihan omasta mausta, että kummasta tykkää enemmän. Suoraan sanottuna nämä ovat mansikoita varustettuna molempien levyjen tyypillisillä suklailla. Tai päinvastoin. Kannattaa ehkä kokeilla ensin sitä suklaata, jonka maitosuklaasta itsepitää enemmän :)

8 kommenttia:

  1. Toiveisiini on vastattu ! :)
    Pitänee karkkihyllyillä haahuillessa kattoa joitain muitaki karkkeja, joita pistän sinut sitten taas testailemaan ;)

    VastaaPoista
  2. Tere

    Viime perjantaina haahuilin jäätelöhyllyllä ja mukaan tarttui Ingman Creamy Brysselin kinuskikeksi-jäätelö. Ennenkuin edes avasin paketin niin googletin ko. jäätelön ja löysin tämän blogin. Karkkidiggarina täytyy sanoa että loistava blogi ja toivottavasti jaksat päivitellä sivustoa samaan tahtiin.

    Kaupassa sattui silmään fazerin uutuuspussi TuttiFrutti Ocean Mix (tjsp.), joka vaikutti todella mielenkiintoiselta, ehkä viikonloppuna voisi testailla :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! Melkoista ajatusten lukua, sillä erään kamuni kanssa kyseistä pussia päiviteltiin ;) Ehkä se sitten pitää ens viikonloppuna testata, kun on jo pyyntöjä niin paljon tullut! Kiva, että tykkäät blogista :)

      Poista
  3. Voi apua luit mun ajatukset, meinasin tulla JUST laittaa sulle kommentin missä pyyän maistaa tota Fazerin suklaata nii säähä oot jo tehny sen! :D Iiiiisot kiitokset, oon oikeesti ite sellane ikune karkkihyllyllä vahtaaja ku en tiiä mitä ottaisin tai uskaltaisinko ottaa jotaki uutta (koska eihä sitä tiiä jos se onki pahaa), mut tota meen kyllä ostaa :) Ja jos joskus voisit maistaa sitä Omar-suklaata tai jos oot jo maistanu nii kertoo mitä mieltä oot :)

    Mut kiitti hyvästä blogista tää on mulle oikeesti hyödyllinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa olla hyödyksi! :D Noita Fazerin juttuja tulee varmasti maisteltua tulevaisuudessa lisää, nyt koitan aina keskittyä niihin uusimpiin ensiksi. Mutta voin vinkata, et jos tykkään Omareista, ni tykkäät luultavasti myös siitä suklaalevystä. Muistaakseni ne Omarin palat ei sinänsä pompanneet sieltä erityisesti, mutta sointuivat hyvin itse levyyn. Melko makeaksihan se kyllä menee kun suklaata ja kermakaramelleja yhdistää :D

      Poista
  4. Maraboun mansikka on ehdottomasti parempaa ja ainoa Marabou, joka on parempaa kuin Fazerin suklaat.

    VastaaPoista
  5. Nyt on "koeajaettu" Marabounkin versio ja täytyy sanoa, että voitto menee Maraboulle. Pelkkänä maitosuklaana en ees hirveesti tykkää Marabousta, mut noissa makuversioissa se on sairaan hyvää... Outoa. :D

    VastaaPoista

Kommenttia, kommenttia! :) Laittakaa anonyymit nimimerkkiä myös! :)